Ajankohtaista

17.1.2012
Vuosi 2012 tuo uutta tullessaan!
Lue lisää » 12.9.2011
Hääkurssi Raaseporin kansalaisopistossa
Lue lisää » 9.9.2011
Marja Radio Novan haastattelussa
Lue lisää »

Blogi

  • 16.1.2012
    Blogi (tai siis bloggaaja) heräilee horroksestaan
    Lue lisää »
  • 23.3.2010 15:29
    Tee-Se-Itse kivaa häihin, avun kanssa
    Lue lisää »

Blogi (tai siis bloggaaja) heräilee horroksestaan

Bookmark and Share

Maanantai 16.1.2012 - Marja


Tämä blogi on jäänyt viime vuoden aikana pahasti kaiken muun työn jalkoihin, eikä aikaa tai energiaa blogin päivittämiseen ole tuntunut riittävän sitten millään. Nyt on kuitenkin uusi vuosi ja uudet kujeet, ja samalla on aika aloittaa aikaisempaa pirteämpi bloggailu.

Uutisten puolelle päivitinkin jo uusia kuulumisia ja tämän vuoden aikana odotettavissa olevia Suuria Muutoksia ja Tapahtumia. Olo on jännittynyt, helpottunut, odottava, kauhistunut, mutta ennen kaikkea valtavan innostunut! Pitkäaikaiset haaveet alkavat yksi kerrallaan konkretisoitua vuoden puurtamisen jälkeen.

Vuosi 2011 oli kaikin puolin haastava, mutta samalla silmiä avaava. Vuoden aikana huomasin, että ellen itse tavoittele omia haaveitani, ei niitä kukaan hopealautasellakaan tule tarjoamaan. Kaiken empimisen, epäilyn ja epäuskon jälkeen aloin vähitellen ymmärtämään, että ei omien siipien kokeileminen uusilla alueilla ole se pelottava asia - paljon pahempaa on se, että ei uskalla kokeilla ja harmittelee asiaa sitten myöhemmin.

vanhat_portaat.jpgNiinpä tänä vuonna onkin odotettavissa paljon tapahtumia ja uusia tuulia. Kaiken muun ohella myös tämä blogi saa uutta maalipintaa ja tuunausta. Odotettavissa on paitsi kuulumisten päivittämistä, myös tietoiskuja häiden ja juhlien järjestämisestä, tulevien häätrendien nuuhkimista, tee-se-itse -vinkkejä, tarjoilu- ja kattausideoita, häämatkakohde- ja juhlapaikkaesittelyjä sekä muita ajankohtaisia ja mielenkiintoisia teemoja.

Tästä on tulossa aivan mahdottoman mukava ja jännittävä vuosi. Tervetuloa mukaan matkalle!

Avainsanat: bloggailu


Kommentit

17.1.2012 10:04  Tiina

Kiva kuulla kuulumisia :) Laita sit tietoa kirjasta, täällä on ainakin yksi varma ostaja! :)


Kommentoi kirjoitusta

Kommentti:*

Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini: